Kierrättäminen ei riitä

02.12.2024

Pelkkä kierrätys ei pelasta meitä, vaan meidän on pakko kuluttaa vähemmän. Vuosittain tuotetaan yli 2 miljardia tonnia kiinteää jätettä vuodessa eli noin 0,74 kg jätettä per henkilö per päivä. Ennusteiden mukaan tuotetun jätteen määrä tulee kasvamaan 3,4 miljardiin tonniin vuoteen 2050 mennessä, jos kulutus jatkuu samaan malliin. Tämä on noin 70 % enemmän kuin tällä hetkellä. Vaikka kierrätystä on kehitetty ja kierrätysaste parantunut, niin maailmalaajuisesti kierrätetään vain noin 13 % tuotetusta jätteestä. Suurin osa jätteestä päätyy edelleen kaatopaikoille tai poltettavaksi. 

Vuodessa tuotetaan noin 100–150 miljardia vaatekappaletta. Meitä ihmisiä on maapallolla 8 miljardia. Tekstiilijätettä syntyy arviolta noin 92 miljoonaa tonnia vuodessa ja niistä suurin osa päätyy kaatopaikoille. Se, että vie keräykseen lasten pieneksi jääneet vaatteet, omat vikaostokset jne. ei pelasta meitä hukkumasta jätteeseen. Itselleni on ollut yllätys, kuinka paljon vaatekeräykseen laitetuista vaatteista menee polttoon tai kaatopaikoille. Meillä poikien pieneksi menneet vaatteet annan eteenpäin tuttavien lapsille. Omat pieneksi menneet vaatteet näytän säilyttävän kaapissa siltä varalta, että ne vielä joskus mahtuvat.

Ja vaikka otsikko on hieman raflaava, niin tietysti myös kierrättäminen on tärkeää ja siitä pitäisikin tehdä mahdollisimman helppoa sekä myös uusi kansalaistaito. Meidän taloyhtiöstä löytyy sekajäte, biojäte, muovi, pahvi, lasi ja metalli. Näiden lisäksi kierrätämme myös paperin. Eniten kertyy muovia sekä yllättäen myös biojätettä. Olenkin miettinyt oman kompostin hankintaa puutarhaharrastuksen myötä. Se ei ole saanut perheeltä vielä kovaa kannatusta, samoin ei myöskään bokashi-keittiökompostointi. Mielestäni kierrätys on meidän perheellä suht hyvällä mallilla. Kulutustavat olisikin varmasti se, mitä tulisi enemmän miettiä.

Mietin myös mitä voisi edistää kuntatasolla? Kunnan tulisi kehittää ja kokeilla tapoja, joilla saisimme jätemateriaalin kierrätettyä uudeksi raaka-aineeksi sekä olla mukana kokeilemassa uusia innovaatioita. Kunnan tulisi tukea ja tehdä yhteistyötä yritysten kanssa, jotka käyttävät kierrätysmateriaaleja tuotteissaan. Voisiko tätä kierrätysmateriaalien käyttöä esimerkiksi pisteyttää korkeammalle kaupungin kilpailutuksissa? Lisäksi kuntalaisten kiertotaloustietoisuus ja kasvatus, etenkin kouluissa tavalla, joka sitoisi myös oppilaiden kotitalouksia mukaan. Kunnan tulisi toimia esimerkkinä ja tietynlaisena edelläkävijänä kiertotaloudessa.


Lukuja ja tietoa löydät lisää: https://www.unep.org/

UNEP:n raportin löydät täältä: https://www.unep.org/resources/global-waste-management-outlook-2024