Muutama sana luonnosta

Olen liikkunut luonnossa lapsesta asti. Syksyjä odotin, koska silloin pääsi sienestämään. Tarhan luontoretkellä keräsin kassillisen sieniä kotiin. Vain syötävät. Tutkin ja ihmettelin hyönteisiä ja eläimiä sekä opettelin kirjoista niistä. Vietin osan kesälomista sukulaisilla Hämeessä. Muistan, kun kävelin usein pellonpiennarta etsien erilaisia heinäsirkkoja. Ison osan kasveista tunnistan myös. Niitä olen oppinut tunnistamaan äidiltäni. Kalastanut olen myös aina. Muistan vielä jäässä olevat joen rannat, kun seisoin keskellä koskea, kun olimme perhokalassa isän kanssa rauhoitusten loputtua.

Kun sain lapsia, halusin myös heille samanlaisen luontosuhteen, kuin minulla sekä miehelläni on. Joten pojat ovat myös liikkuneet luonnossa ihan pienestä pitäen. He sienestävät ja marjastavat. Kalastuksesta ja retkeilystä on tullut koko perheen harrastus. Kesäisin vietämme useamman viikon pohjoisessa seikkaillen ja kalastaen. Reissua suunnitellaan koko vuosi. Seikkailu alkaa, kun viemme auton yöjunaan ja astumme eväiden kanssa junan hyttiin. Onnellisuutta tunnen, kun kävelemme tuntureilla yökalassa eikä aurinko laske. Päädymme keskelle porotokkaa ja lapseni spontaanisti hihkaisee: "Tää on niin hieno päivä!".

Jotta pääsee luontoon, ei silti tarvitse lähteä pohjoiseen. Meillä Viertolassa virtaa Kivioja, jossa voi tarkkailla taimenia. Vantaanjoella on taas upeita kalastuspaikkoja. Välillä meille on riittänyt viereisen puiston metsäpläntti, jonne ollaan menty pimeällä taskulamppujen kanssa. Lähiluonto on tärkeä ihmisten hyvinvoinnille. Viheralueet lisäävät myös tutkitusti ihmisten aktiivisuutta. Siksi meidän tuleekin suojella lähiluontoa ja lisätä viheralueita.